[Linkki] Fwd: JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI hakee toimitusharjoittelijaa keväälle 2026.
Oskari Lahtinen
oskari.lahtinen at linkkijkl.fi
Wed Nov 12 12:12:10 EET 2025
Välitän tiedoksenne,
JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI hakee toimitusharjoittelijaa keväälle 2026.
Harjoittelun kesto on kolmesta neljään kuukautta. Tehtävä on kokopäiväinen,
mikä tarkoittaa 37,5 tunnin viikkotyöaikaa.
Harjoittelu ajoittuu lähtökohtaisesti tammikuun ja toukokuun lopun välille.
Tarkempi ajankohta on sovittavissa. Työsuhteen alussa harjoittelijalle
annetaan perehdytys, mutta tukea on tarjolla koko harjoittelun ajan. Työtä
tehdään pääasiassa lähityönä Jyväskylässä, mutta etätyöstä voidaan sopia
tapauskohtaisesti.
Harjoittelijan tehtäviin sisältyy kirjoittamista sekä Jylkkärin
printtilehteen että verkkoon. Tämän lisäksi harjoittelu voi sisältää
esimerkiksi juttujen editointia, valokuvausta, kuvittamista, taittamista,
videoiden tekemistä, sosiaalisen median sisältöjen tuottamista tai audion
työstämistä. Työn tarkempi painotus määräytyy harjoittelijan kiinnostuksen
ja osaamisen mukaan – erikoistumisesta johonkin sisällöntuotannon muotoon
kannattaa mainita hakemuksessa.
Harjoittelijalta odotetaan hyvää kirjoitustaitoa, laajaa kiinnostusta
opiskelijoiden elämään ja journalismiin sekä rohkeutta ja ideointikykyä.
Taitto-ohjelma InDesignin ja verkon julkaisujärjestelmä WordPressin
käyttökokemukset ovat eduksi, samoin somealustojen hallitseminen.
Harjoittelupaikka on tarkoitettu korkeakouluopiskelijalle, jolla on
enintään kahdeksan (8) kuukautta media-alan työkokemusta eikä aiempaa
media-alan korkeakoulututkintoa (esim. journalistiikan kandidaatti,
medianomi) tai minkään alan ylempää korkeakoulututkintoa.
Harjoittelijalle maksetaan koko harjoittelun ajalta Journalistiliiton
työehtosopimuksen mukainen palkka. Mahdollisuus saada harjoittelutukea
esimerkiksi yliopistolta katsotaan eduksi.
Koska kyseessä on harjoittelu, et ole Jylkkärille vain työvoimaa. Haluamme
tarjota sinulle myös mahdollisuuden oppia, kehittyä ja löytää oma äänesi
journalistina.
Lähetä avoin hakemus, ansioluettelon, sekä juttunäytteet (2-3 kpl)
sähköpostilla osoitteeseen *henri.hakkinen at jylkkari.fi
<henri.hakkinen at jylkkari.fi>*. Otsikoi viestisi ”Jylkkärin harjoittelija
kevät 2026”.
Jätä hakemuksesi viimeistään 19. marraskuuta kello 23.59 mennessä. Osa
hakijoista kutsutaan haastatteluihin. Haastattelut järjestetään viikolla 48.
Lisätietoja antaa päätoimittaja Henri Häkkinen sähköpostitse
henri.hakkinen(at)*jylkkari.fi <http://jylkkari.fi/>* tai puhelimitse
+358 45 137 1957.
Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri on vuonna 1960 perustettu
opiskelijalehti. Jutut käsittelevät opiskelijaelämää, politiikkaa ja
yhteiskuntaa, kulttuuria, tiedettä sekä ajankohtaisia ilmiöitä. Jylkkäri on
journalistinen julkaisu ja sitoutunut journalistin ohjeisiin.
--
Ystävällisin terveisin/Best regards,
Oskari Lahtinen
Linkki Jyväskylä ry
Puheenjohtaja/Chair
Email: pj at linkkijkl.fi
Web: https://linkkijkl.fi
[image:
https://docs.google.com/uc?export=download&id=1oecZpD207RQUQEJeOb0-J2YeGIk0p8AW&revid=0BxCWOJBz9afJMC9VMGZuYUx6alprVjZNbkluWU9nOEoyRFRzPQ]
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: <http://lists.jyu.fi/pipermail/linkki/attachments/20251112/a344d647/attachment.html>
More information about the Linkki
mailing list