[Liidin] Tandem- ja opettaja-oppilasvakuutukset
Pekka Vartia
ultrat at welho.com
Thu Jun 28 14:26:13 EEST 2007
Aamulla OPS-palaverissa Ilmailuhallinnossa tuli eteen sama tilanne kuin mitä
syksyllä jo varoittelin ja mitä ei sittenkään lopullisesti saatu selväksi:
Liitimet ovat ilmeisesti Ilmailulain mukaisia ilma-aluksia sitten kuitenkin.
Syksyllä saatiin väliaikainen tulkinta siitä, että oltaisiin "laitteita",
mutta se ei päde enää. Ilmailulain vakuutuspykälät voivat siten koskea myös
tandem- ja oppilasliitimiä.
Asia ei ole Ilmailuhallinnon päätettävissä, vaan vanhan vakuutustilanteen
pysyvä palautus tulisi tapahtua Eduskunnan kautta. Asiasta ei laissa ole
ministeriöllekään annettu asetuksenanto-oikeutta.
Ilmailulakia uudistetaan lähiaikoina ja asiasta tullaan tekemään
muutosesitys. Kysehän on ollut lain valmistelussa olleesta vahingosta eikä
sitä kukaan heti huomannut.
Siihen asti on hyvin mahdollista, että vahingon tapahtuessa pilotin tai
kerhon takataskusta pitää löytyä se raha, joka jää otettujen vakuutusten ja
vahinkosumman erotukseksi, lain mukaiseen maksimiin asti. Pikkuvahingoissa
asia ei ole ehkä ongelma kun sosiaaliturva maksa pääosan, mutta korvaukset
ansionmenetyksestä ym. voivat ehkä jo niissäkin vaikuttaa asiaan, koska myös
korvausehdot pitää olla samat kuin lain mukaisissa vakuutuksissa.
Vakuutussäännökset ovat Ilmailulain 141§ ja 142§ ja ne ovat voimassa
kaikkien muiden sääntöjen yläpuolella. Sääntösivulla
http://www.ilmailuliitto.fi/index.php?mid=328 on linkit pykäliin ja niitä
täydentävään Hallituksen Esitykseen, jossa mm. korvaustasot euroina.
Voisin kuvitella että mm. Säkrankaan vakuutukset eivät kata koko ehto- ja
summavaatimusta. SILn vakuutukset kattavat vain murto-osan, etenkin
matkustajavakuutuksen osalta.
Valitettavasti nämä asiat tulevat tällä tavalla yllätyksinä, mutta siksi
tiedotin asiasta nyt heti. Ilmeisesti ongelma on ollut olemassa jo 1,5 v.
Katsotaan mitä muuta asialle voi tehdä. Sopivasti Pohjola juuri lopetti
ilmailun vakuuttamisen, joten koko harrasteilmailun vakuutuskenttä on tasan
sekaisin.
Pekka Vartia
More information about the Liidin
mailing list