[Liidin] Telkkariin

Katriina Maenpaa jenni_julia at hotmail.com
Tue May 15 14:08:02 EEST 2007


Moi!

Melkein jo luulin itsekin, että TV-väki on unohtanut meidät täysin, mutta 
äsken soi puhelin. Ovat olleet kovin kiireisiä tehdessään muiden lajien 
juttuja, joten tästä viive.

Homma etenisi siten, että olisivat kiinnostuneita tulemaan riippuliidon 
SM-kisojen yhteyteen tekemään ohjelmaansa. Alustavasti juttelimme, että 
kisojen alku 2.6 olisi hyvä. Tai minä oletin niin, sopisiko kisaajille ja 
kisojen järjestäjille? Briefing näkyy olevan klo 11.00, joten sitä ennen 
ehdotin poppoota saapumaan paikalle esim. klo 9.00, jotta saisi 
tandem-lennon ennen kisaa. Sopiiko Veskulle tuoda siipi mukanaan ja 
lentääkin sillä vielä? Jos lauantaina on huonoa säätä, niin jäähän siihen 
vielä monta kisa-aamua.

Kukaan riippuliitopuolelta ei ole ilmoittautunut halukkaaksi maakäsittelyn 
opettajaksi julkimovieraalle, joten voin itse uhrautua siihen jättämällä 
yhdet lakkiaiset väliin. Tosin jos joku muu vielä innostuu asiasta, niin 
sekin sopii.

Ja sitten se juttu, joka kuitenkin kaikkia kiinnostaa eniten, eli 
julkkisvieras. Viimeistä varmistusta vielä odotellaan, mutta oletettavasti 
päästään lennättämään Jasper Pääkköstä.

Varjoliito jää nyt sitten kuitenkin valitettavasti pois kuviosta.

Ohjelman nimi on siis Hurma, josta jo joku jakso on kuulemma tullut uloskin. 
Siinä oli laskuvarjohyppyä ja Jone Nikula.

Mut jos vesku varmistelis ja samoin SM-kisojen järjestelijät, et tällainen 
sopisi?

Katriina

_________________________________________________________________
Don't just search. Find. Check out the new MSN Search! 
http://search.msn.com/



More information about the Liidin mailing list